Dropping out
Jätin siis yliopiston. Olen lopettanut opiskelun Utrechtin Yliopistossa ja tulen takaisin Suomeen tammikuun lopussa. Tunnelmat on sekavat ja helpottuneet, mutta tiiän että tein oikean päätöksen.
Viime syksy oli vaikea ja itse asiassa paljon vaikeempi, kun halusin itsellenikään myöntää. Olin jatkuvasti väsynyt ja stressaantunut, mutta laitoin sen koko ajan vaikean alun piikkiin. Joululomalla sitten parin päivän levähdyksen jälkeen yritin alkaa tekemään jo lähes viikon myöhässä olevaa esseetä, johon oli laajat ja vaikeat aineistot (kuten kaikkiin muihinkin esseisiin) ja aloin vaan itkemään. Sinä iltana tajusin, että tää ei ehkä oo ihan normaalia ja googletin burn outin eli työuupumuksen oireet:
"Työuupumuksella on kolme erityispiirrettä: uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys ja alentunut ammatillinen itsetunto. Lisäksi uupuneella esiintyy yleensä myös runsaasti yleisiä stressioireita."
Ylläri pylläri mulla oli kaikki oireet...
Siellä arjen keskellä ei vaan huomannu kuin väsyny oikeesti olin ja jankutin koko ajan itelleni, että vielä nämä tee ja vielä vähän jaksa niin kyllä se kohta helpottuu. No ei helpottunu ja en jää oottamaan, että helpottuu koska en varmaan eläis siihen asti. Olin niin väsyny, että kun menin Suomeen jouluksi, monet kysy että oonko ihan okei ja vaikka ei ääneen kysyny, niin varmasti aatteli. Olin vaan joku kävelevä ruumis, joka oli henkisesti väsyny ja fyysisesti flunssassa toista kuukautta kaiken stressin takia. Toisin sanoen en enää ollu itteni. Halusin vaan olla yksin, nukkua tai tehä koulutehtäviä, vaikka en varmaan sisäistäny yhtään tietoa sen jatkuvan stressi-/väsymystilan takia.
Se epäonnistuneen esseeillan hermoromahus sitte avas mun silmät ja päätin, että en enää pysty tähän. Laitoin viikkoa ennen takaisin hollantiin tulemista tutor opettajalle viestiä, että voidaanko tavata kun tuun takaisin hollantiin. Onneksi tapaaminen järjestyi heti sille päivälle, kun palasin ja sain soperrettua opettajalle, että luulen että mun kannattais lopettaa hyvän sään aikana. Onneksi se opettaja on yks parhaista ja ymmärtäväisimmistä opettajista mitä mulla on ikinä ollu, ja oli hyvin vahvasti samaa mieltä.
Tällä viikolla olenkin sitten vain hoidellut yliopiston lopettamiseen liittyviä ja suomeen pysyvämmin takaisin tulemiseen liittyviä byrokratioita ja logistiikkaa. On aivan käsittämättömän helpottavaa tietää menevänsä kotiin ja ennen kaikkea suomeen pysyvämmin. Oon kärsiny koti-ikävästä aivan tarpeeksi ainakin hetkellisesti.
Matkailu avartaa, mutta oma maa aina mansikka, muu maa mustikka!
-Hilla
Viime syksy oli vaikea ja itse asiassa paljon vaikeempi, kun halusin itsellenikään myöntää. Olin jatkuvasti väsynyt ja stressaantunut, mutta laitoin sen koko ajan vaikean alun piikkiin. Joululomalla sitten parin päivän levähdyksen jälkeen yritin alkaa tekemään jo lähes viikon myöhässä olevaa esseetä, johon oli laajat ja vaikeat aineistot (kuten kaikkiin muihinkin esseisiin) ja aloin vaan itkemään. Sinä iltana tajusin, että tää ei ehkä oo ihan normaalia ja googletin burn outin eli työuupumuksen oireet:
"Työuupumuksella on kolme erityispiirrettä: uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys ja alentunut ammatillinen itsetunto. Lisäksi uupuneella esiintyy yleensä myös runsaasti yleisiä stressioireita."
Ylläri pylläri mulla oli kaikki oireet...
Siellä arjen keskellä ei vaan huomannu kuin väsyny oikeesti olin ja jankutin koko ajan itelleni, että vielä nämä tee ja vielä vähän jaksa niin kyllä se kohta helpottuu. No ei helpottunu ja en jää oottamaan, että helpottuu koska en varmaan eläis siihen asti. Olin niin väsyny, että kun menin Suomeen jouluksi, monet kysy että oonko ihan okei ja vaikka ei ääneen kysyny, niin varmasti aatteli. Olin vaan joku kävelevä ruumis, joka oli henkisesti väsyny ja fyysisesti flunssassa toista kuukautta kaiken stressin takia. Toisin sanoen en enää ollu itteni. Halusin vaan olla yksin, nukkua tai tehä koulutehtäviä, vaikka en varmaan sisäistäny yhtään tietoa sen jatkuvan stressi-/väsymystilan takia.
Se epäonnistuneen esseeillan hermoromahus sitte avas mun silmät ja päätin, että en enää pysty tähän. Laitoin viikkoa ennen takaisin hollantiin tulemista tutor opettajalle viestiä, että voidaanko tavata kun tuun takaisin hollantiin. Onneksi tapaaminen järjestyi heti sille päivälle, kun palasin ja sain soperrettua opettajalle, että luulen että mun kannattais lopettaa hyvän sään aikana. Onneksi se opettaja on yks parhaista ja ymmärtäväisimmistä opettajista mitä mulla on ikinä ollu, ja oli hyvin vahvasti samaa mieltä.
Tällä viikolla olenkin sitten vain hoidellut yliopiston lopettamiseen liittyviä ja suomeen pysyvämmin takaisin tulemiseen liittyviä byrokratioita ja logistiikkaa. On aivan käsittämättömän helpottavaa tietää menevänsä kotiin ja ennen kaikkea suomeen pysyvämmin. Oon kärsiny koti-ikävästä aivan tarpeeksi ainakin hetkellisesti.
Matkailu avartaa, mutta oma maa aina mansikka, muu maa mustikka!
-Hilla
Voi ihana Hilla, onneksi ymmärsit kuunnella oman kropan merkkeja ja tehdä itsellesi oikean päätöksen! Tsemppiä ja toivottavasti olosi helpottuu, kun pääset takaisin Suomeen :)
VastaaPoista