Ihmeellistä arkea

Varmaan muistatte ku selitin joskus alussa siitä, että kaikki negatiivinen tuntuu täällä tosi huonolta ja kaikki positiivinen sitte tosi hyvältä? Noh eilinen oli aika täydellinen esimerkki siitä. Aamulla oli jo kakka olo, koska oon taas vaihteeksi tulossa sairaaksi. Olin kans väsyny, koska  viime viikolla tein melkeen 50 tuntia töitä enkä nukkunu edes viikonloppuna mitenkään hirveesti. Ja sitte siihen vielä muutamat itkupotkuraivarit pikkuneidin taholta niin väsymysvitutuscocktail on valmis. Olin kans menossa klo 20.30 paikallisen partiolippukunnan kololle tutustumaan, mutta siinä vaiheessa jo melkein jätin menemättä. Kuitenkin oon ihan yberonnellinen että en jättäny menemättä, koska oli ihan huippua! Siellä se lippukunnanjohtaja otti mut vastaan, kerto niitten toiminnasta ja esitteli mulle siellä olevia ihmisiä ja niitten tiloja. Ensinnäkin aivan mahtavat tilat! Niillä siis oli kokonainen semmonen vanha navetta, joka oli remontoitu aivan täydellisesksi partion pitämiseen. Siel...

Niinku aijemmin sanoin, niin ikävä vähenee, mitä kauemmin on poissa. Mutta se kyllä myös kasvaa, kun tietää että kohta pääsee kotiin. Tai ehkä se ei oo ikävää. Se on enemmänki halua ja innostusta päästä kotiin. Viime viikosta lähtien oon vaan miettiny kaikkia juttuja mitä teen kotona ja ketä kaikkia ihmisiä yritän nähä sinä lyhyenä kahtena viikkona, jotka oon kotona. Käyn saunassa vähintään joka toinen päivä, juon niin paljon glögiä ja syön joulutorttuja ku vaan kerkeen/jaksan. Syön myös joka päivä ruisleipää ja juon kunnon kahavia. Eniten ikävä on normaalia ruokaa! : D Ruokaa ei kyllä oo etes pahin ikävä. Pahimmalta täällä oleminen on tuntunu sillon ku jollaki läheisellä ihmisellä mennee huonosti tai muuten vaan tarvis kaveria ja sitte ei voi olla siellä just sillon sille ihmiselle. Voihan sitä yrittää viesteillä lohuttaa ja tsempata, mutta ei se oo sama kuitenkaan. Toisaalta musta tuntuu että oon myös käyny paljo deepimpiä keskusteluja monien ihmisten kanssa, joitten kans en normaa...